Luovuuden estot
Pitääkseseen luovuus mukana liiketoiminnassa on tiedettävä sitä heikentävät tekijät. Päästäksesi yli luovuuden estoista on kyettävä ajattelemaan "laatikon ulkopuolelta". Joskus kokonaan uudenlaisen konseptin tai idean luominen voi tuntua pelottavalta ja riskialttiilta. Se on kuitenkin välttämätöntä menestyvässä liiketoiminnassa, eikä kaavoihin kangistunutta asennetta omaksua. Ollakseen valmis suuriin muutoksiin on toimittava ennemminkin ennakoivasti kuin reagoivasti. Tarkastele mahdollisia uusia trendejä alituisesti. Ollaksesi jatkuvasti kilpailukykyinen, sinun on onnistuttava havaitsemaan nouseva trendi hyvissä ajoin. Yleisesti tunnustettuja luovuuden estoja ovat esimerkiksi:
Tulkitakseen uudet olosuhteet liiketoiminnallisina mahdollisuuksina on siirryttävä pois niin sanotulta mukavuusalueelta. On kyettävä ajattelemaan uusistä näkökulmista, tekemään ylimääräistä työtä ja mahdollisesti hylkäämään vanhat ja tutuksi tulleet työskentelytavat. Luova ajattelu ja käyttäytyminen ei keskity henkilökohtaisiin taitoihin. Kuka tahansa voi olla luova. Estojen ylipääsemiseksi on tutkittava omaa ajattelutapaa ja työskentelyä, ja pohdittava mitkä tekijät ehkäisevät luovaa ajattelua. |
ResurssitSanasto |









Edellinen sivu