Aivoriihitoiminta

Aivoriihitoimintaa käytetään yleensä ideoinnin työkaluna. Aivoriihen voi pitää yksin tai ryhmässä. Sen tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon ideoita tiettyä liiketoiminnan ongelmaa tai mahdollisuutta koskien. Jokainen aivoriihen aikana esille tullut idea kirjoitetaan ylös, ja session jälkeen parhaita ideoita lähdetään jalostamaan eteen päin.

Muista seuraavat kahdeksan seikkaa järjestäessäsi aivoriiheä ryhmän kanssa:

1. Tunnista käsiteltävä aihe. Mitä selvempi ongelma, sitä parempi lopputulos aivoriihellä on.

2. Sovi tapaaminen oikeanlaisen ja oikean kokoisen ryhmän kanssa. Yli kolmen tai neljän hengen ryhmissä on hyvä olla ohjaaja, joka organisoi keskustelua siten että kaikki saa äänensä kuuluviin.

3. Kirjoita alustava keskustelunaihe näkyvile.

4. Varmista, että kaikki ymmärtävät ongelman tai aiheen.

5. Muiden kanssa työskennellessä ota huomioon:

 

  • Älä tuomitse ideoita ja vältä muiden ihmisten ulosannin kritisoimista. Kaikki ideat ovat tasavertaisia ja tulee kirjoittaa ylös. Niiden arviointi jätetään myöhemmälle vaiheelle. Suurin osa ihmisistä on luonnostaan analyyttisiä ja käytännönomaisia ideoiden suhteen. Jotta aivoriihestä saataisiin paras mahdollinen tulos irti, tämänkaltainen ajattelumalli olisi kuitenkin syytä unohtaa. Mitä useampi idea, sitä onnistuneempi sessio. Mikäli ideoiden määrää rajoitetaan tai ideoita karsitaan, ihmiset eivät ole enää yhtä vapautuneita ideoidensa jakamisen suhteen ja aivoriihen innovatiivinen perusperiaate kärsii.
  • Hyväksyväisyys. Jokaisessa aivoriihessä tulee ideoita, jotka voivat saada koko ryhmän nauramaan. Oudoltakin kuulostavat ideat voivat osoittautua erinomaiseksi, kun niitä aletaan jalostamaan eteenpäin.
  • Kuuntele muiden ideoita, ja rohkaise muita osallistujia kehittämään ideoitaan syvemmälle.
  • Vältä keskustelemasta ideoista kunnes aivoriihi on saatu päätökseen. Kun ideoita on kerääntynyt tarpeeksi, voidaan aloittaa keskustelu ja valikointi.

 

6. Päätä etukäteen yksi tai useampi henkilö, joka kirjoittaa kaikki ideat ylös. Ideat tulisi mieluiten kirjoittaa suurelle taululle tai paperille, jotta kaikki voivat nähdä ne. Optimaalisessa tilanteessa ideoiden kirjoittaja on aivoriihisession ulkopuolinen henkilö.  Yhden hengen aivoriihessä eräs käytännöllinen tapa on piirtää suurta ajatuskarttaa ideoinnin ohessa.

7. Tuota ideoita! Oli kyse sitten vuorotellusta (jokainen sanoo vuorollaan idean) tai vapaasta (kaikki ovat vapaita puhumaan milloin vain) aivoriihestä, tärkeintä on ideoiden määrä. Sano siis kaikki päähäsi juolahtaneet ideat.

8. Session päättäminen.  Tyypillisen aivoriihisession pituus on noin 15-20 minuuttia. Jos ideoita näyttää tulevan enemmän, sessiotta kannattaa jatkaa. On hyödyllista asettaa aikaraja myös ideoiden valitsemiselle ja jatkokehitykselle.

Huom! Pidä aivoriihisession tunnelma rentona ja tuttavallisena. Se parantaa ryhmän luovaa toimintaa.

Seuraavat seikat ovat huomionarvoisia aivoriihen jälkeen:

1. Kopioi listat kaikille osallistujille. Aivoriihen jälkeen laadittu listaa tulee jakaa kaikille osallistujille. Jotta ideat olisivat tasavertaisia keskenään, ne tulee kirjoittaa niiden laatimisjärjestyksessä.

2. Summaa ja arvioi. Ryhmän kannattaa kokoontua uudelleen seuraavana päivänä. Ryhmän kesken on hyvä arvioida aivoriihisession onnistuminen, ja sen jälkeen käydä jokainen idea läpi yksityiskohtaisesti. Parhaat otetaan talteen, ja niitä aletaan jalostamaan eteenpäin.

Arvioinnin aikana ideat kehitetään mahdollisimman käytännöllisiksi ja realistisiksi ratkaisuiksi vallitsevaan ongelmaan. Jotkut ideoijat jakavat aivoriihen aikana kehittyneet ideat kolmeen listaan:

A. Välittömästi käyttövalmiit ideat. Nämä ideat ovat käytettävissä  heti ilman jatkotoimenpiteitä tai olosuhteiden muutoksen odottelua.

B. Lisätutkimuksia vaativat ideat. Tämän kategorian ideat vaativat tutkimuksia, seuraamista, ajattelua ja keskustelua ennen käyttöönottoa.

C. Uutta näkökulmaa edustavat ideat. Nämä ideat lähestyvät kyseessä olevaa ongelmaa uudesta, ennen näkemättömästä näkökulmasta.

Pyri kehittämään muidenkin ideoita:

Mitä hyvää ideassa on?

Kuinka se saadaan toimimaan?

Miten siitä voidaan tehdä parempi tai vieläkin innovatiivisempi?

Muista, että tekemällä yhden pienen muutoksen toimimattomaan ideaan voi synnyttää kokonaisvaltaisesti erinomaisen ratkaisun.

 

Resurssit

Sanasto

Hae sanastosta