Liikesuhteiden solmiminen rajojen ulkopuolellaEsteet kansainväliselle liiketoiminnalle pienenee pienenemistään . Käytännössä nykyään on mahdollista kuljettaa informaatiota, henkilöstöä, tuotteita ja palveluita minne päin maailmaa tahansa. On siis melko helppoa siirtää liiketoimintaa oman valtion ulkopuolelle, jos siihen vain riittää intressejä ja resursseja.
Ensin on mietittävä, onko matka tutustumismatka (tavoitteena oppia uusia tapoja) vai suhteidensolmimismatka (tavoitteena saada uusia kontakteja). Tutustumismatka - Tutki samankaltaisia tuotteita tai palveluita tarjoavia yrityksiä paikasta, johon suunnittelet matkaa, ja tutustu heidän toimintatapoihinsa. Varmista, että yrityksen kohderyhmä, koko ja tuotantokapasiteetti vastaavat mahdollisimman hyvin omaasi - esimerkiksi aloittavalle virvoitusjuomayrittäjälle ei ole kovinkaan järkevää tutustua ensimmäisenä Coca Colan kaltaisen yrityksen tehtaisiin. Suhteidensolmimismatka - Tarkista, mikäli suuntaamallasi alueella järjestetään tapahtumia kuten seminaareja tai konferensseja, joihin osallistuu paikallisia yrittäjiä. Ne ovat oivia tilaisuuksia verkostoitua paikallisten yrittäjien kanssa. Ulkomaille mennessäsi valmistaudu kielellisesti sujuvaan kanssakäyntiin. Jos mahdollista, käännä markkinointimateriaalisi paikalliselle kielelle. Yleensä kuitenkin englanti on pätevä liiketoimintakieli suurimmassa osassa maailmaa.
Kun tiedät kohteesi ja matkasi tarkoituksen, järjestä itsellesi mahdollisimman paljon tapaamisia paikallisten toimijoiden kanssa. On tärkeää olla kohtelias paikallisille ihmisille, ja tapaamisissa on eduksi yrittää noudattaa paikallisia tapoja. Muista ottaa matkalle mahdollisimman paljon markkinointiin soveltuvia tavaroita, kuten käyntikortteja, estteitä, yritysprofiileja ja esimerkkituotteita. Katso moduuli "Eurooppalainen liiketoimintakulttuuri" saadaksesi kattavaa tietoa paikallisista tavoista liiketoimintaan liittyen. |
ResurssitSanasto |









Edellinen sivu