Liiketapaamisten suunnitteluLiiketapaamista suunitellessa varmista, ettei vierailemassasi maassa ole käynnissä loma-aika tai muita tärkeitä tapahtumia, jotka saattavat vaikuttaa tapaamisen osallistujamäärään ja -laatuun.
On ensisijaisen tärkeää saapua tapaamisiin ajoissa. Monissa maissa täsmällisyyttä pidetään erittäin suuressa arvossa sekä työelämässä että vapaa-ajalla. Ajoissa oleminen tarkoittaa, että paikalla täytyy olla viimeistään 5-10 minuuttia ennen sovittua aikaa. Myöhästyminen katsotaan epäluotettavuudeksi tai epäkunnioitukseksi. Yleensä eurooppalaisissa valtioissa keskimäärin sopivin aika tapaamiselle on kello 10:00 ja 13:00 välillä. Hanki etukäteen tietoa maasta, johon olet menossa. Selvitä maan sosiaalinen, taloudellinen ja poliittilinen tilanne. Älä kuitenkaan ilmaise mielipiteitäsi kyseisen maan asioista, sillä se katsotaan helposti hyökkääväksi. Kirjoita ylös tapaamiseen osallistuvien henkilöiden nimet, ja opetelle lausumaan ne oikein. Voit yrittää sopia tapaamisen kieleksi englannin, mikäli osaat sitä sujuvasti ja mikäli sitä puhuta kyseisessä maassa äidinkielenä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, etkä osaa paikallista kieltä, sinun kannattaa palkata matkaan tulkki. On kannattavaa lähettää tietoja yrityksestäsi etukäteen sähköpostitse tai postitse. Tuote-esitteiden, käyntikorttien ja muiden markkinointituotteiden tulisi olla korkealaatuisia ja sisältää oikeat tiedot. Englanti, ranska, saksa ja espanja ovat yleisimmät kielet, kun useita eurooppalaisia kansallisuuksia on yhdessä samassa paikassa. Esittelymateriaali olisi siis hyvä olla kaikilla edellämainituilla kielillä, mutta yleensä myös pelkällä englanninkielisellä sekä kotimaankielisellä materiaalilla pärjää pitkälle.
Lue lisää tuote-esitteistä moduulista Tehokas liikesuhteiden solmiminen |
ResurssitSanasto |









Edellinen sivu